Siirry suoraan sisältöön

Vierellä kulkien- syöpäneuvontahoitaja Minna

Minna  Tani

Minna Tani

Tasan 20 vuotta sitten tutustuin ensimmäistä kertaa Kymenlaakson Syöpäyhdistyksen toimintaan osallistuen yhdistyksen järjestämään sururyhmään asiakkaana äitini kuoleman jälkeen. Muistan ajatelleeni, kuinka hienoa ja ihmisläheistä työtä yhdistyksen hoitajat tekevät. Muutama vuosi tuon jälkeen erikoistuin palliatiiviseen hoitotyöhön, eli parantumattomasti sairaan ihmisen hoitamiseen ja suoritin päättöharjoitteluni Kymenlaakson Syöpäyhdistyksessä.  Kymmenen  vuotta sitten sain vakituisen työpaikan neuvontahoitajana. Työhöni kuuluu myös parantumattomasti sairaiden ja heidän läheistensä tukeminen.

Koen yhä, kaksikymmentä vuotta myöhemmin, että yhdistyksemme tekee tärkeää ja hienoa työtä. Olen ylpeä työstäni,  vapaaehtoisistamme,  hallituksestamme ja työkavereistani . Laaja yhteistyöverkosto ympäri Kymenlaakson kasvaa kasvamistaan ja mahdollistaa syöpään sairastuneen ja läheisen kokonaisvaltaisen huomioimisen, oli sairaus sitten missä vaiheessa tahansa.

Uusi vuosi on tuonut uudet tuulet. Kymen lukolla sijainnut Kouvolan neuvonta-asema on muuttanut tien toiselle puolelle Salpausselänkadulle. Uuteen tilaan on helpompi päästä ja olen tavoitettavissa uudessa toimipaikassa  paitsi ajanvarauksella, mutta myös torstaisin klo 12-16.

Toiminta uudessa tilassa jatkuu entisenlaisena, mutta toivottavasti vilkkaampana. Pieni kokoushuone mahdollistaa ryhmien kokoontumiset, tukihenkilöiden työnohjaukset ja viihtyisä neuvontatila henkilökohtaiset keskustelut ja rintaproteesien sovituksen ja luovutuksen. Tervetuloa tutustumaan!

On tunne, että tästä tulee hyvä vuosi!