Kymmenen vuotta rinnalla – ihmisen vierellä elämän viimeisiin hetkiin

Kymmenen vuotta sitten Kymenlaakson Syöpäyhdistyksen sairaanhoitaja Minna Tani vastasi tarpeeseen, joka käynnisti muutoksen. Tämä muutos on kantanut hedelmää aina tähän päivään saakka. Tukihenkilöiden päivystys toi osastoille läsnäolon ja lohdun, ja on vuosikymmenessä kasvanut pysyväksi voimaksi, joka kantaa ihmistä elämän viimeisiin hetkiin.

Kouvolan Marjoniemen osastolla saattohoidon tukihenkilöt olivat jo tuttu osa arkea, mutta heidän vierailunsa perustuivat yksittäisiin pyyntöihin ja Minnan kautta kulkevaan yhteydenpitoon. Käytännön järjestelyt, kuten soittokierrokset ja aikataulujen sovittelu sekä viiveet tekivät avun pyytämisestä haastavaa.
Syntyi ajatus uudesta mallista, osastopäivystyksestä.
Vapaaehtoinen olisi paikalla sovittuna aikana, ja hän olisi valmis kohtaamaan, kuuntelemaan ja olemaan läsnä ilman erillisiä järjestelyjä.
Keväällä 2015 Minna kokosi noin kuuden tukihenkilön tiimin. Yhdessä he laativat pelisäännöt ja sopivat toimintatavoista. Toiminta käynnistyi nopeasti ja laajeni jo saman vuoden syksyllä myös Karhulan sairaalaan. Vuosikymmenen aikana tukihenkilötoiminta on kasvanut nykyiseen muotoonsa, ja siitä on tullut vakiintunut ja korvaamaton osa saattohoitotyötä.

Yksi alkuvuosien vapaaehtoisista on Veikko Lehtinen. Hän tuli mukaan toimintaan oman sairastumisensa myötä.
“Saimme vaimoni kanssa molemmat syöpädiagnoosin vuonna 2001. Liityimme paikalliseen syöpäyhdistykseen ja tällöin tuli myös esille mahdollisuus kouluttautua tukihenkilöksi. Vaimoni ehdotti, että ‘tuo voisi olla sinun juttusi.’”
Ennen kuin osastopäivystys oli vielä vakiintunut toimintamuoto, Veikko tapasi tuettavat henkilöt heidän kodeissaan.
“Olihan se erilaista verrattuna nykyiseen tapaan vierailla sairaaloissa”, hän muistelee.


Kasvua, jatkuvuutta ja luottamusta

Toiminnan alkuvuosista lähtien osastopäivystys on kasvanut vakaasti. Minna kertoo, että nykyään Pohjois-Kymenlaaksossa toimii noin viisitoista ja Etelä-Kymenlaaksossa viisi saattohoidon tukihenkilöä. Tukihenkilöiden koulutus perustuu Syöpäjärjestöjen valtakunnalliseen konseptiin, mutta sitä on muokattu paikalliseen tarpeeseen sopivaksi.
Minna painottaa, että koulutuksen jälkeen kukaan ei jää yksin.
“Vapaaehtoiset menevät aina ensimmäiselle käynnilleen joko minun tai vanhemman tukihenkilön kanssa yhdessä, joten myös jännitys ja pelot huomioidaan.”
Veikko kertoo arvostavansa sitä, että toiminta on vuosien varrella muuttunut entistä avoimemmaksi ja ihmisläheisemmäksi.
“Isoja muutoksia ei ole kaiketi tapahtunut. Tukihenkilötoiminta on täysin neutraalia esimerkiksi uskonnollisten asioiden suhteen, ja näin pitää ollakin.”
Hän kuitenkin korostaa kuuntelemisen herkkyyttä.
“Jos tuettavalla on kristillinen vakaumus ja hän haluaisi sitä julkituoda, tuntuisi kovin kolkolta, jos tukihenkilö menisi vaitonaiseksi.”

Minna kertoo, että tukihenkilöiden monipuolinen osaaminen, esimerkiksi musiikkiharrastus, rikastuttaa osastokäyntejä ja tuo potilaille erityisiä hetkiä. Nämä ovat asioita, joita he eivät ehkä muuten kokisi.
Veikko kokee tärkeäksi, että tukihenkilö saa olla läsnä ilman suorituspaineita.
“On ilo huomata, jos tuettavan mieliala näyttää parantuneen”, Veikko sanoo. “Kohtaamiset antavat aina oman lisänsä maailmankuvaan.”
Päivystys on tuonut vapaaehtoistoimintaan jatkuvuutta ja sujuvuutta. Uudet tukihenkilöt pääsevät heti mukaan toimintaan, eikä avun tarjoaminen ole enää kiinni yksittäisistä yhteydenotoista. Toiminta on tullut tutuksi sekä osastoilla että yhdistyksen sisällä ja saanut runsaasti kiitosta.
“Tukihenkilöt ovat tavanneet kymmenen vuoden aikana yli 1200 potilasta tai läheistä. Määrä on valtava, ja palaute on ollut pelkästään hyvää”, Minna kertoo.
Tukihenkilöiden läsnäolo osastolla on lisännyt potilaiden ja omaisten luottamusta. Monelle kiireetön kohtaaminen vieraan, vaitiolovelvollisen ihmisen kanssa on helpompi tapa käsitellä vaikeita asioita – tukihenkilön kanssa omia sanojaan ei tarvitse säästellä.


Hiljaisuuden ja kuuntelemisen hoitava voima

Mutta aina sanat eivät ole tarpeen. Hiljaisuudella on tärkeä rooli paitsi Veikon, myös toisenkin aikaansa ja sydämensä saattohoidon tueksi antaneista vapaaehtoisista. Hän on Sirkka Kekki. Sirkka liittyi tukihenkilöiden joukkoon vuonna 2022 ystävänsä pyynnöstä, ja kertoo harkinneensa päätöstä pitkään. Lopulta päätös lähteä mukaan kypsyi vuoden aikana.
Sirkalle jokainen kohtaaminen potilaan tai omaisen kanssa on merkityksellinen. Hän kertoo, että aika on opettanut paljon hiljaisuuden voimasta.
“Olen oppinut, ettei tarvitse väkisin löytää puheenaihetta. Potilaan kanssa voi olla myös hiljaa. Joskus näin on tehty yhteisestä sopimuksesta ja huomattu hiljaisuuden hoitava vaikutus.”
Sirkka painottaa myös läsnäolon arvoa.
“Vapaaehtoinen ei mene paikalle hoitamaan, vaan olemaan.”
Veikko jakaa saman kokemuksen ja lisää, että jokainen kohtaaminen on omanlaisensa.
“Yleensä tuettavat ovat jo iäkkäitä kansalaisia, jotka suhtautuvat tyynesti tulevaan. Joskus on ollut tapaamisessa hauskaakin ja tällainen tietenkin jää hyvänä muistona mieleen. Milloin tuettava on ollut nuori henkilö, se herättää ajatuksia pitkäksikin aikaa.”
Monet hetket jäävät mieleen. Kerran Sirkka astui huoneeseen, jossa äiti ja poika muistelivat menneitä.
“He halusivat, että jään kuuntelemaan muisteluita. Lähtiessäni omainen tuli viereeni ja sanoi: ‘Tämä on niin rankkaa – kiitos, että olit.’”
Veikko puolestaan kuvaa, kuinka pienet hetket voivat olla suuria.
“On ilo nähdä, jos potilaan kasvoille tulee hymy.”
Sirkka toteaa, että tällaiset kokemukset syventävät ymmärrystä ihmisen kohtaamisesta ja muistuttavat siitä, miksi tukihenkilötoiminta on niin tärkeää. Hän näkee, että jokainen hetki potilaan rinnalla rakentaa luottamusta ja tuo merkitystä sekä potilaalle että itselle.


Yhteisö, joka kantaa

Kaikki kolme korostavat yhteisöllisyyden merkitystä. Tukihenkilöt eivät toimi yksin, vaan he kokoontuvat säännöllisesti työnohjaukseen ja vertaistapaamisiin, joissa myös sairaalapapit ovat mukana. Tapaamiset tarjoavat paikan keventää mieltä.
“Tukihenkilöiden tapaamisissa voimme jakaa kokemuksia ja saada uusia oivalluksia kohtaamisiin. Se toimii todella hyvin työnohjauksena sekä virkistyksenä,” Sirkka kertoo.
Veikon mielestä nämä tapaamiset ovat tukihenkilöiden yhteisön sydän.
“Yhteiset tapaamiset ovat tärkeitä. Keskustelemme joskus eri tapauksista, tietenkin anonyymisti, mutta ongelmallisiakin tilanteita on tullut monille eteen.”
Hän lisää, että mukana pysymistä vahvistavat sekä yhteishenki, että halu tehdä hyvää.
“Tämä nyt on eräs tapa auttaa ihmisiä, valtaosa meistä kansalaisista haluaa kuitenkin olla avuliaita. Lisäksi tutussa porukassa on kiva olla.”
Koulutukset, keskustelut ja yhdessä jaetut hetket auttavat jaksamaan ja pitävät toiminnan elinvoimaisena. Yhdistys haluaa kiittää vapaaehtoisia tarjoamalla heille hetkiä virkistäytymiseen, esimerkiksi teatteriesitysten tai yhteisten illallisten muodossa. Vapaaehtoisten työ on arvokasta.
“Yhdistys olisi rampa ilman heitä ja tätä osa-aluetta”, Minna summaa.


Kohti tulevaisuutta

Kymmenen vuoden aikana saattohoidon tukihenkilöiden osastopäivystys on osoittanut, että pienestä aloitteesta voi kasvaa jotakin pysyvää ja syvällistä. Toiminta jatkuu ja kehittyy yhä, ja Minnalla onkin muutama toive tuleville vuosille.
“Toivoisin, että saisimme lisää vapaaehtoisia, jotta voisimme kehittää myös kotisaattohoidossa olevien tukemista.”
Veikko puolestaan katsoo tulevaisuuteen käytännönläheisestä näkökulmasta.
“Näin kenttätyöntekijän kannalta toiminta tällaisenaan saa mielestäni jatkua. Uskon, että ne jotka näkevät tätä laajemmalti, koettavat löytää aina parempia tapoja kehittää tukihenkilötoimintaa. Eräs suuri ratkaisua kaipaava ongelma on, että sairastunut, samoin kuin hänen läheisensä, tarvitsevat tukea aivan hoidon alkumetreillä, heti diagnoosin saatuaan.”
Sirkka kiteyttää arvonsa sanoin, jotka kuvaavat koko yhteisön ydintä.
“Ihminen on arvokas ja yksilö elämänsä loppuun asti ja ansaitsee vierelleen kuulevat korvat ja turvallisen läsnäolijan – niin halutessaan. Ihminen tarvitsee ihmistä.”
Tukihenkilötoiminta ei ole vain konkreettista apua potilaille, vaan myös syvää inhimillistä läsnäoloa ja yhteisöllisyyttä.
Juhlavuosi muistuttaa siitä, kuinka merkittävää työtä vapaaehtoiset tekevät. Se on läsnäoloa, kuuntelemista ja hiljaisuuden voimaa – se on lohtua potilaille ja omaisille.
Kenenkään ei tarvitse viettää viimeisiä hetkiään yksin.

Kymenlaakson Syöpäyhdistys juhlii marraskuussa 2025 saattohoidon tukihenkilöiden 10-vuotista päivystystä. Haluamme lämpimästi kiittää tukihenkilöitä heidän arvokkaasta työstään. Mikäli kiinnostuit tukihenkilötoiminnasta tai haluat tietää lisää, voit kysyä lisätietoja suoraan Kymenlaakson Syöpäyhdistykseltä. Vapaaehtoistyö tukihenkilönä tarjoaa mahdollisuuden olla hetkessä ja läsnä – kulkea rinnalla elämän viimeisinä hetkinä.