Siirry suoraan sisältöön

Kesätyöni KymSyssä

Kiia

Kiia

Olen 16-vuotias Kiia ja olin kaksi viikkoa kesätöissä Kymenlaakson Syöpäyhdistyksessä. Tämä oli minun ensimmäinen kesätyöpaikkani. Pidin työpäivistäni päiväkirjaa ja alla vähän otteita ja ajatuksiani kaksiviikkoisesta.

Ensimmäisenä työpäivänä tutustuin Kouvolan neuvonta-asemaan ja Kymenlaakson Syöpäyhdistyksen työhön. Suunnittelin Canva -ohjelmalla tulossa olevien kesäkahvien logon, tein logoja pinsseihin ja pääsin Minnan mukaan kotikäynnille tapaamaan mukavaa herrasmiestä.

Toisena päivänä muokkailin kesäkahvimainoksen logoa ja myöhemmin veimme Minnan kanssa Kymenlaakson Syöpäyhdistyksen esitteitä Porukkatalolle ja Ratamoon palliatiiviselle poliklinikalle tavaten samalla sairaalan hoitajia.

Kolmantena päivänä lajittelin vapaaehtoisten kutomia sukkia, kynsikkäitä ja myssyjä koon mukaan omiin kasseihin niin, että ne olisi helppo löytää ja toimittaa eteenpäin. Tein ”kiitos yhteistyöstä”-kortteja tulevia tapahtumia varten.

Työviikkoni lopulla tein Fuck Cancer -rannekoruja, joita oli oikein mukava tehdä. Saimme osallistua Kouvolan alaosaston kesäpäivään, joka vietettiin Valkealan Niinirannassa. Ohjelmassa oli hyvää ruokaa, musiikkia, yhteislaulua ja oleilua mukavassa porukassa. Ehdimme myös pitää Teams -kokouksen toiminnanjohtaja Kirstin kanssa.

Toinen työviikkoni alkoi Kouvolan neuvonta-asemalla siivouksen merkeissä Minnan ollessa kotikäynnillä. Siivosin vessan, tiskasin astioita, jatkoin Fuck Cancer -korujen tekoa tehden niitä yhteensä n. 20 kappaletta. Iltapäivällä kävimme Minnan kanssa Tokmannilla ostamassa siivousvälineitä ja arpajaisvoittoja kesäkahveille.

Tiistaina 11.7. menikin kokonaan Kotkassa Kymenlaakson Syöpäyhdistyksen toimistolla. Pussitin Uuteen aamuun -rannekoruja, keittelin kahvia ja otin kesäkahvittelijoita vastaan. Kotkan kesäkahveilla vieraili reilut kymmenen kahvittelijaa, mikä oli tosi kiva asia.

Keskiviikkona olinkin yksin Kouvolan neukkarilla Minnan ollessa kotikäyntipäivällä muualla Kymenlaaksossa. Olimme sopineet, että se on siivouspäivä. Puhdasta tuli!

Yhdeksäntenä työpäivänäni yllätin Minnan heti aamusta, kun menin töihin, sillä olin piirtänyt hänet. Hän tykkäsi kortista valtavasti! Kävimme ostamassa jäätelöt ja otimme hauskoja kuvia Kouvolan puistoissa. Iltapäivällä oli Kouvolan kesäkahvien vuoro ja sielläkin oli mukavasti osallistujia. Oli kiva päivä!

Minnan kotikäyntien takia sovimme, että viimeinen työpäiväni olisi etätyöpäivä ja aiheena päiväkirjan ja blogin kirjoitus.

Minusta kesätyö Kymenlaakson Syöpäyhdistyksessä oli tosi kiva vaihtuvien työpäivien takia. Työparini oli ihan huippu!