Tukea sairastuneille heidän omalla äidinkielellään
Syöpään sairastuminen koskettaa aina sairastunutta sekä hänen läheisiään äidinkielestä tai kansalaisuudesta riippumatta. Sen olen saanut huomata kohdatessani Kymenlaaksossa asuvia maahanmuuttajia. Ahdistus ja kuolemanpelko on kaikilla samanlaista. On kuitenkin kulttuureja, joissa sairastuminen on niin arka asia, että tieto pidetään salassa eikä syöpä -sanaa mainita ääneen.
Ongelmana maahanmuuttajan tukemisessa on usein yhteisen kielen puuttuminen. Sairastunut ei välttämättä puhu suomea tai englantia kuin muutaman sanan eikä tulkkia ole mukana. Mitä tehdä, kun haluaisi auttaa ja tukea, mutta kielenä on vain elekieli?
Suomen venäjänkielisten keskusjärjestö (SVK) tarttui asiaan ja käynnisti muutamia vuosia sitten projektin, jonka tarkoituksena oli kouluttaa vapaaehtoisia tukihenkilöitä venäjänkielisille syöpäpotilaille. Koulutusta järjestettiin yhdessä Syöpäjärjestöjen kanssa Helsingissä vuonna 2019 ja Kuopiossa keväällä 2021. Viime syyskuussa pidettiin Kotkassa vapaaehtoistoiminnan tukihenkilökoulutus, johon osallistui seitsemän Kotkassa asuvaa äidinkielenään venäjää puhuvaa naista. Heistä kuuden läheisellä oli syöpä ja yksi koulutettava oli itse sairastunut.
Osallistujat olivat kiinnostuneita asiasta ja keskustelua riitti vertaistuen merkityksestä sairastuneen ja vapaaehtoisen välillä. Mukana oli tulkki, sillä osa osallistujista vasta opiskeli suomen kieltä. Koulutukseen osallistui myös Kymenlaakson Syöpäyhdistyksessä vertaistuki- sekä saattohoidon tukihenkilönä toimiva Salla, joka jakoi omia kokemuksiaan kohtaamisista sairastuneiden ja läheisten kanssa.
Olen toivonut jo pitkään, että myös venäjää puhuville olisi tarjota tukea omalla äidinkielellään ja nyt se on toteutunut. Haasteena on kuitenkin edelleen sairastuneiden hakeutuminen tuen piiriin, vaikka sitä olisikin tarjolla. Olen jo törmännyt siihen, että tuettavalla ei sittenkään ole rohkeutta ottaa yhteyttä tarjottuun tukihenkilöön. Tukisuhteen käynnistämiseen meidän on siis mietittävä edelleen uusia keinoja.
Yhteistyö vapaaehtoisten kanssa jatkuu ja koronatilanteen rauhoituttua kokoonnumme suunnittelemaan yhteistä toimintaa. Vierailin jo Suomen Venäjänkielisten yhdistyksen paikallisosasto Kolibrissa, jossa kerroin Kymenlaakson Syöpäyhdistyksen toiminnasta. Yhdessä venäjänkielisten tukihenkilöiden kanssa voimme jatkossa järjestää matalan kynnyksen ryhmätoimintaa Kolibrin toimitiloissa. Aiomme myös tehdä esitteen, jossa kerromme venäjänkielisestä tukihenkilötoiminnasta.
Yhteistyö on siis käynnistynyt ja tästä on hyvä jatkaa. Keväällä ilmestyvässä Syöpä -lehdessä on haastattelu, jossa kaksi Kotkassa koulutettua vapaaehtoista tukihenkilöä kertoo omista kokemuksistaan sairauden keskellä. Muistakaahan lukea!