Vierellä kulkien – sairaanhoitaja Sanna

Sanna  Vaija-Kääriä

Sanna Vaija-Kääriä

Lapsena olin kova leikkimään hoitajaa. Äidiltäni löysin hiljattain valokuvan, jossa olen noin 4-vuotiaana hoivaamassa molempia mummojani hoitajan esiliina sekä hilkka ylläni. Äitini mukaan olin ollut kovin innoissani saamastani lahjasta – hoitajan laukku, joka piti sisällään kaikenlaista tarpeellista hoitotyöhön liittyvää. Tuo laukku on jo ajansaatossa hävinnyt, mutta sen mukanaan tuoma hoivavietti ei.

Valmistuin sairaanhoitajaksi vuonna 1998 alkukesästä. Töitä oli tarjolla hyvin satunnaisesti. Itselläni oman alan töiden saaminen oli muutoinkin kiven alla, koska koko opiskeluaikana olin työskennellyt kaupan alalla.  Hoitoalan työkokemus oli siis hyvin vähäistä verrattuna moneen opiskelijakollegaani, jotka olivat onnistuneet saamaan hoitajan töitä   opiskelujen aikana.  Niinpä, vähän kuin varkain,  ajauduinkin töihin ensin nuorten vaateliikkeeseen Porvooseen. Muutaman vuoden päästä siirryin myymään miesten vaatteita Kotkaan. Kaupan alalla vierähti lähes 6 vuotta, ja tuona aikana hankin itselleni kauppateknikon tutkinnon. Hoitotyötä en uskonut tekeväni enää koskaan,  vaan kuinka kävikään…

Vuonna 2005 huomasin kaipaavani takaisin hoitotyöhön. Onnistuin pääsemään Kymenlaakson ammattikorkeakoulun järjestämälle Työelämään integrointi -kurssille. Kurssin  jälkeen pääsin töihin Kotkan kotihoitoon, ja tuolloin alkaneella hoitotyön tiellä olen edelleen.

Tällä hetkellä työskentelen Karhulan sairaalan osasto kolmella. Osasto on profiloitunut hoitamaan syöpä- ja saattohoitopotilaita. Olen erikoistunut palliatiiviseen hoitotyöhön ja koen tämän hoitotyön osa-alueen itselleni hyvin läheiseksi. Työssäni olen saanut verkostoitua laajalti ja jo kotihoidossa ollessani sain itselleni tärkeän yhteistyökumppanin ,  Kymenlaakson syöpäyhdistyksen.

Sekä kotihoidossa että  osastolla potilaat tarvitsevat paljon tukea. Syöpäyhdistyksen neuvontahoitajien sekä tukihenkilöiden turvin olen pystynyt tarjoamaan sairastuneille sekä heidän omaisilleen sitä tukea, jota he mahdollisesti tarvitsevat omassa elämäntilanteessaan. Kuten Nora osuvasti kirjoitti syöpäyhdistyksen lokakuun blogissa: ”On paljon asioita, joihin emme pysty vaikuttamaan tai joita emme haluaisi kohdata, mutta joudumme ne väistämättä elämään. Tällöin toisen ihmisen tuki ja läsnäolo on erityisen tärkeää.” Siksi tunnenkin suurta ylpeyttä siitä, että Kymenlaakson alueella on toimiva tukihenkilötoiminta ja tämä tärkeä vapaaehtoistyö linkittyy isona osana potilaan hoitotyöhön. Blogin otsikon mukaisesti: vierellä kulkien ja olemalla ihminen ihmiselle. Siinä ohjenuoraa meille kaikille.

”Ihmiset unohtavat mitä sanoit, ihmiset unohtavat mitä teit mutta… Ihmiset eivät koskaan unohda sitä, mitä sait heidät tuntemaan.” (Maya Angelou)